Olen muutaman kerran kuullut väitteen, että Helsinki-Vantaan lentoaseman kentän liepeille on kaivettu/louhittu panssarivaunun mentäviä puolustustaisteluasemia…

Saimme Maanpuolustuskorkeakoulusta asiantuntija-apua:

 Infrastruktuurin rakennushankkeille asetettuihin maanpuolustuksellisiin vaatimuksiin liittyvä tieto on, kuten kysyjä itsekin toteaa, salassa pidettävää tietoa. Siksi tämä vastaukseni onkin laadittu yleisellä tasolla, ottamatta kantaa Helsinki-Vantaan lentoasemalle tai sen läheisyyteen tai millekään muulle lentokentälle tehtyihin rakenteisiin tai laadittuihin suunnitelmiin.

Julkisista lähteistäkin löytyy kuitenkin mainintoja rakenteellisista suluttamisvalmisteluista, joilla tarkoitetaan muun muassa mahdollisen Suomeen hyökkäävän asevoiman liikkeen hidastamiseksi ja estämiseksi sekä sotilaallisesti arvokkaiden kohteiden käytön estämiseksi tehtyjä hävittämistä ja miinoittamista helpottavia rakenteellisia ratkaisuja. Perusta tämän kaltaisille toimille luotiin lainsäädännöllisin toimenpitein jo 1940-luvun lopulla.

Jo tätä ennen, kesällä 1938 tehtiin ensimmäiset muunmuassa Karjalan kannaksen maantiesiltoihin liittyvät muutostyöt, tuolloin salassa yöllä, hiljaisena liikennöintiaikana ja pimeyden suojassa. Näiden valmistelujen ansiosta lähes kaikki Kannaksen sillat ehdittiin talvisodassa hävittää, ennenkuin puna-armeijan hyökkäys eteni niiden tasalle. Jatkosodassa puolestaan, osana kesän 1944 suurhyökkäyksen vetäytymis- ja torjuntavaihetta, toimeenpantiin Kannaksella mutta etenkin Laatokan pohjoispuolella niillä alueilla joilta jouduttiin poistumaan, kaikkien vähänkään merkityksellisten lentokenttien kiitoteille valmistellut hävitteet. Vaikka esimerkit ovat sotahistoriasta, on viimeaikaisten sotienkin perusteella ilmeistä, että vastaavat toiminnot ovat nykyaikaisessakin sodassa tarpeellisia puolustautumiskeinoja ja että niitä eri puolilla maailmaa varaudutaan tekemään.

Suomalaisen pioneeritoiminnan lajeihin kuuluu nykyään tukeutumisrakentaminen, jota tehdään esimerkiksi ilmavoimien käyttämissä tukikohdissa ja on luonnollista että jos puolustusvoimat ja ilmavoimat sen osana käyttää jotain aluetta, poikkeusolojen toimintojen suojaa lisätään ja puolustusmahdollisuuksia parannetaan. Jos kohde on laaja ja työt mittavia, on itsestäänselvää että työt valmisteltava ja niitä on osittain tehtävä normaalioloissa. Puhutaan valmiuslinnoittamisesta. Yhteiskunnallisesti ja maanpuolustuksellisesti elintärkeiden kohteiden toiminnan turvaamiseksi, suojelemiseksi ja puolustettavaksi rakennettavien valmiuslinnoitteiden ja muiden rakenteiden tekemiselle on siis edelleenkin tarve - toteutuksen tekniikka on viimeisten vuosikymmenien kuluessa toki muuttunut.

On totta että kylmän sodan aikana valmisteltiin eräiden lentokenttien laitamille maahan kaivettuja tuliasemia, joihin eräissä tapauksissa jopa sijoitettiin hetkellisesti käytöstä poistettuja vanhempia panssarivaunuja, kuten Lappeenrannassa englantilaisvalmisteisia panssarintorjuntavaunuja 1980-luvulla. Tuolloin kyse oli koulutuksen tehostamisesta, ei valmiudellisista syistä. Taktisena ja taisteluteknisenä ajatuksena oli, kuten kysyjä mainitsee, vaunun aseistuksen käyttö muun muassa maahanlaskun torjuntaan ja rajoittamiseen. Tällekin toiminnalle löytyy sotahistoriastamme yhtymäkohtia. Sotiemme aikana käytettiin vanhoja käytöstä poistettuja Renault FT17 panssarivaunuja Laatokan pohjoispuolella kiinteinä asepesäkkeinä, tosin tavallisella maarintamalla maastossa. Niiden taisteluarvo todettiin alhaiseksi.

Sotatekniikan kehitys on kuitenkin johtanut tilanteeseen, että staattiset, samassa paikassa pysyvästi olevat kohteet kyetään tiedustelun sensoreilla paikantamaan ja tunnistamaan ja nykyaikaisilla täsmäaseille varmuudella tuhoamaan. Eräänä esimerkkinä voisi mainita rannikkotykistön sinällään huippunykyaikaisista ja tarkoista 100- ja 130-millimetrisistä kiinteistä tornikanuunoista luopumisen 2000-luvun puolella. Vaikka järjestelmät aseena olivat toimivia ja tehokkaita, vasta-aseiden kehitys oli tehnyt niiden käytöstä kannattamattomia. Samasta syystä lentokenttien puolustaminen, suojan lisääminen ja tulenkäytön tehostaminen ei yleismaailmallisestikaan tänä päivänä perustu paikallaan pysyviin joukkoihin, rakenteisiin ja asejärjestelmiin, vaan pääasiassa liikkuvuuteen, maanpäälliseen liikuteltaviin linnoitteisiin, liikuteltavien esteiden käyttöön, ohjustulenkäyttöön ja kaukovaikuttamiseen. Mikäli sodan kuvan nykytilaan ja tulevaisuuteen haluaa perehtyä syvällisemmin, kannattaa tutustua Doria.fi palvelussa vapaasi ladattavissa olevaan Maanpuolustuskorkeakoulun Sotataidon laitoksen julkaisuun Rantapelkonen, Jari (toim.): Tuleva sota : tulevaisuuden sodan tulevaisuus (2018), osoitteessa: https://www.doria.fi/handle/10024/156899

Mikäli kysyjä haluaa tutustua lisää aihepiiriin historiallisesta näkökulmasta, kannattaa tutustua Kansallisarkiston kokoelmissa tarjolla oleviin Sotakorkeakoulun diplomitöihin, kuten:
- Kapteeni M. Somppi:   Lentokentän puolustuksesta saadut kokemukset toisessa maailmansodassa ja niiden soveltaminen oloihimme (1950)
- Kapteeni P. Lilja:  Varalentotukikohdat tukeutumisjärjestelmämme osana ja sodan ajan toiminnan niiden järjestelyille ja välineistölle asettamat vaatimukset (1967) SKK:n diplomityöt vuoteen 1991 on löydettävissä osoitteesta: http://digi.narc.fi/digi/dosearch.ka?o=0

Muitakin tutkielmia on aiheesta laadittu, mutta ne ovat turvaluokitukseltaan edelleen salaisia, vaikka lakisääteinen 25 vuoden vanhenemisaika on umpeutunut. Mikäli lähteessä kuvatut toimintatavat ovat edelleen käytössä, ei niiden yksityiskohtainen julkistaminen ole sallittua. Lentokenttiin ja muuhun yhteiskunnan kriittiseen infrastruktuuriin liittyviä kylmän sodan aikaisia suluttamisvalmisteluja on kuitenkin yleisemmällä tasolla käsitelty Maanpuolustuskorkeakoulun Sotataidon laitoksen julkaisussa Mäkitalo, Janne: "Räjähtävää voimaa 2; Suomalaisen pioneeritaktiikan kehittyminen itsenäisyyden aikana" (2019), joka on vapaasti ladattavissa Doria.fi -palvelussa osoitteessa: https://www.doria.fi/handle/10024/173210

Maapuolustusvalmisteluita kohtaan osoitetusta kiinnostuksesta kiittäen,


Janne Mäkitalo

Sotilasprofessori (suomalainen sotataito) Everstiluutnantti Sotataidon laitos Maanpuolustuskorkeakoulu

Ohessa lyhyt ote väitöskirjastani, jossa asiaa sivutaan historian tutkimuksen keinoin;

Prahan keväästä aktiiviseen tilanteenseurantaan

Vasta Tshekkoslovakian kiristynyt tilanne keväällä ja varsinainen miehitysoperaatio elokuussa 1968 oli osaltaan riittävä peruste uhkakuvan mukaisiin toimenpiteisiin Suomessa vuosina 1968–1969. Suomen ylemmillä päätöksenteon tasoilla Euroopan kiristynyttä tilannetta seurattiin tarkasti, mutta Tshekkoslovakian tapahtumat eivät aiheuttaneet virallista tai laajempaa valmiuden kohottamista puolustusvoimien piirissä, toisin kuin esimerkiksi Ruotsissa. Tapahtumaketjua vuonna 1968 tarkasteltaessa, ei liene sattumaa, että Suomen ylintä sotilaallista johtoa valmennettiin kaappaushyökkäyksen torjuntaan jo saman vuoden toukokuussa, jolloin Varsovan liiton suuria sotaharjoituksia oli käynnissä itäisen Keski-Euroopan alueella. Samaan aikaan Sotakorkeakoulussa nimittäin järjestettiin ylemmän päällystön kurssi, joka päättyi Pääesikunnan ohjauksella kaappaushyökkäyksen uhkakuvan mukaiseen sotapeliin. Sotapelin kuvitteellisessa tilanteessa vihollinen teki eteläiseen Suomeen suuntautuneen maihinnousuja ja maahanlaskuja sisältäneen yllättävän kaappaushyökkäyksen Euroopan kiristyneen poliittisen ilmapiirin vuoksi. Kuvitteellinen operaatio alkoi meri- ja ilmavalvontatutkien häirinnällä sekä sitä seuranneella suurella maahanlaskuoperaatiolla, joita seurasivat joukkojen helikopterikuljetukset sekä maihinnousut Helsingin ja Hangon satamiin sekä Kirkkonummen ja Upinniemen alueille. Sotapelissä sotilastiedustelu sai ennakkovaroituksen Baltian ja Itämeren alueen kenttien ja satamien vilkastuneesta liikenteestä kolmea päivää ennen kaappaushyökkäyksen alkamista.  

Sotapeleistä käytännön puolustusvalmisteluihin

Sotilaat eivät jääneet aikailemaan, sillä Pääesikunnan operatiivinen osasto antoi 12. heinäkuuta 1968 Etelä-Suomen Sotilasläänille käskyn Helsingin puolustusvalmisteluiden aloittamisesta, siis muutama päivä Varsovan liiton suuren esikunta- ja viestiharjoituksen käynnistymisen jälkeen. Puolustussuunnittelun lähtökohtana oli pääkaupungin puolustaminen kaappaushyökkäysluontoista operaatiota vastaan. Suunnittelun yhteydessä tuli pohtia, minkälaisia joukkotyyppejä pääkaupungin puolustamiseen tulisi käyttää ja miten niiden johtaminen tuli organisoida. Tshekkoslovakian kokemukset osoittivat, että suuntautuessaan Suomeen kaappaushyökkäys alkaisi mitä todennäköisimmin ilmateitse kuljetetuilla maahanlaskujoukoilla, joiden tehtävänä oli ottaa haltuun ensiksi Helsinki sekä lentokentät ja muut avainkohteet. Syyskuun 3. päivänä antamassaan käskyssä Etelä-Suomen Sotilasläänin Esikunta antoi Helsingin Ilmatorjuntarykmentin tehtäväksi aloittaa Helsinki-Vantaan lentokentän puolustus- ja ilmatorjunta-asemien suunnittelu sekä sissitoimintavalmistelut yhdessä Etelä-Uudenmaan Sotilaspiirin kanssa. Puolustusasemat oli määrä mitoittaa ilmatorjuntarykmentin perustamisvastuulla olleen kantajoukon ilmatorjuntatykeille sekä sotilaspiirin vartiokomppanialle. Suunnitelma käskettiin laatia 20. syyskuuta mennessä, sillä linnoitustyöt oli määrä aloittaa jo saman vuoden aikana.  Syyskuussa 1968 Etelä-Suomen Sotilasläänin järjestämässä sotaharjoituksessa nimeltä ”Myrskytuuli”, harjoiteltiin yllättäen 14.9. alkaneen maihinnousun torjuntaa Hankoniemellä.

Ystävällisin terveisin:
--
Marko Palokangas
Sotilasprofessori (yleinen sotataito), everstiluutnantti Maanpuolustuskorkeakoulu, Sotataidon laitos