Onko streemattu teatteriesitys tallennuksen ja tallenteen uusinta esityksen jälkeen tulkittava elokuvaksi ja onko sillä vaikutusta esitykseen liittyviin…

Kysytty

Onko streemattu teatteriesitys tallennuksen ja tallenteen uusinta esityksen jälkeen tulkittava elokuvaksi ja onko sillä vaikutusta esitykseen liittyviin tekijänoikeuksiin?

Vastaus

Vastattu

Esitystallenteiden on eräissä tapauksissa katsottu olevan tekijänoikeuksiltaan elokuvan kaltaisia, kuten esimerkiksi Tekijänoikeusneuvoston lausunto vuodelta 2002 osoittaa. Suomen tekijänoikeuslain mukaan tekijällä on oikeus teokseen, ”olkoonpa se kaunokirjallinen tahi selittävä kirjallinen tai suullinen esitys, sävellys- tai näyttämöteos, elokuvateos, valokuvateos tai muu kuvataiteen teos, rakennustaiteen, taidekäsityön tai taideteollisuuden tuote taikka ilmetköönpä se muulla tavalla” (Finlex: Tekijänoikeuslaki 24.3.1995/446).

Tekijänoikeus siis säilyy tekijällä eikä siirry esimerkiksi tallenteen tuottaneelle yritykselle, jolle tallenteen luomisesta kuuluu rahallinen korvaus ja maininta tekijyydestä. Esitetty teos ei myöskään muutu vapaasti levittäväksi, vaan sen esittäminen tapahtuu palveluntarjoajan ehdoilla, esimerkiksi maksua vastaan tai tietyn ajan. Esimerkiksi Suomen oopperan ja baletin sivuilla on ilmaiseksi katsottavia tallenteita ooppera- ja balettiesityksistä. Tallenteet on tuotettu yhteistyössä Ylen ja Helsingin sanomien kanssa. Vaikkapa Seitsemän veljestä -baletti on katsottavissa myös Yle Areenassa, mutta kyseessä on silti Suomen kansallisbaletin teos.

Esitystallenteiden oikeudet ovat monimutkaisia prosesseja, joita valvoo esimerkiksi Audiovisual Producers Finland (APFI).

1 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.