Mikä on "tuulimuna"? Eli mistä tuulimunaraskaus on saanut nimityksensä?
Vastaus
Tämänhän tiedätkin: Tuulimunaraskaudessa hedelmöitynyt munasolu kehittää kohtuun ainoastaan tyhjän sikiöpussin. Sikiötä ei siis muodostu lainkaan. Tästä huolimatta naisella kehittyy raskaushormonia ja raskaustesti näyttää positiivista.
Sanasta kysyttiin Kotimaisten kielten keskuksen Kielitioimiston neuvonnasta, jossa jäljille päästiin suomi–saksa-sanakirjan avulla. Tuulimuna kun on MOT-sanakirjan mukaan saksaksi Blasenmole tai Windei. Suomessa käytössä oleva sana näyttää siis tuon jälkimmäisen suoralta käännökseltä. Siitä ei ole varmuutta, mitä kautta tai milloin sana on Suomeen tullut, mutta Windein alkuperästä löytyi tietoa (teoksesta Etymologisches Wörterbuch der deutschen Sprache). Sana on tunnettu saksan kielessä jo ainakin 1500-luvulta lähtien, ja se on käännöslaina latinan ilmauksesta ōva zephyria (zephyria viittaa ilmeisesti joko tuulenhenkäykseen tai länsituuleen). Ajateltiin, että tuulimunat ovat tuulen hedelmöittämiä.
Suomen kielen eri-ikäisistä sanakirjoista voi todeta sen verran, että tuulimuna on mukana nykykieltä kuvaavassa Kielitoimiston sanakirjassa kuten myös 1990-luvun alkupuolella ilmestyneessä Suomen kielen perussanakirjassa. 1950-luvulla julkaistussa Nykysuomen sanakirjassa sitä sen sijaan ei ole.
Kommentoi vastausta