Milloin Suomessa keksittiin mahdollisuus käyttää kirjastoa ns. omatoimisesti eli henkilökunnan olematta paikalla? Onko suomalaiset keksineet sen vai saaneet…

Kysytty

Milloin Suomessa keksittiin mahdollisuus käyttää kirjastoa ns. omatoimisesti eli henkilökunnan olematta paikalla? Onko suomalaiset keksineet sen vai saaneet idean kenties ulkomailta? Entä löytyykö mistään päin maailmaa samantyyppistä palvelua?

Vastaus

Vastattu
Päivitetty

Wikipedian artikkeli tietää kertoa, että ideaa on kokeiltu ensi kerran Tanskan Silkeborgissa 2004. Ruotsissa kokeilut alkoivat 2009. Suomen ensimmäinen omatoimikirjasto on ollut Hämeenlinnan Jukolan lähikirjasto, joka aloitti omatoimipalvelun 23.4.2012. Vuonna 2017 Suomessa oli omatoimikirjastopalvelua tarjoavia kuntia 114. Aktiivisimpia ovat määrällisesti olleet Espoo, Oulu ja Turku.

Tanska ja Suomi ovat kansainvälisesti tarkastellen yleensä yleisten kirjastojen innovaatiokokeilujen kärjessä, koska molemmissa maissa on koko maan kattava kirjastoverkko ja kirjastojen käyttöluvut ovat korkeita. Vaikka omatoimikokeilujen vahvin motiivi on ollut taloudellisten säästöjen etsiminen, on kehittyneen tekniikan ansiosta voitu monin paikoin tarjota peruspalveluja jopa laajemmin aukioloajoin kuin aikaisemmin. Omatoiminen kirjaston käyttö sopii monille, mutta ainakin kirjastoalan ammattilaiset muistuttavat mielellään siitä, että on myös paljon niitä, jotka tarvitsevat henkilökunnan apua, joten omatoimikirjastoa ei tulisi pitää yleisratkaisuna rahan vähyyteen.

Heikki Poroila

2 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
Asiasanat
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.