Mitä merkityksiä on muodoilla Esim. novellin. proosarunon ja runomuotoisen tekstien välillä.

Kaikki kysymyksessä mainitut termit ovat kulttuurisesti sovittuja nimityksiä toisistaan hiukan poikkeaville kaunokirjallisen ilmaisun muodoille. Historian eri vaiheissa kirjailijat ovat kokeilleet erilaisia tapoja käyttää kieltä ja jotkin ratkaisut ovat jääneet enemmän tai vähemmän väljinä malleina, joille on sitten pyritty antamaan kuvaileva nimi, jotta asiasta voidaan puhua. Kirjoittaja pyrkii valitsemaan ilmaisutavan, joka soveltuu haluttuun tarkoitukseen tai jonka kirjoittaja arvelee siihen parhaiten soveltuvan. Voidaan puhua myös muotivirtauksista siinä mielessä, että aina silloin tällöin jokin tietty erikoinen tapa kirjoittaa on suosiossa.

Kirjallisen ilmaisun tyyppien nimityksiä on paljon, mutta niitten täsmällinen määrittely on vaikeaa. Esimerkiksi novelli on suorasanainen eli proosateos, mutta kerronnaltaan tiiviimpi ja laajuudeltaan suppeampi kuin romaani tai pienoisromaani. Rajanveto on kuitenkin mielivaltaista, myös "kertomuksen" tai "tarinan" suuntaan.

Proosaruno on suhteellisen nuori ilmiö, jonka katsotaan ilmaantuneen runouteen vasta 1800-luvulla Charles Baudelairen käyttöönottamana. Ei kuitenkaan ole mitään selkeää perustetta, jolla säkeisiin jakamattoman proosarunon ja jonkin muun lyhyen proosakirjoituksen voisi erottaa toisistaan. Proosarunot hahmottaa selkeimmin, kun ne on sijoitettu perinteisten säemuotoisten runojen joukkoon.

"Runomuotoinen teksti" on uskoakseni enemmän tekstiä teknisesti kuvaileva ilmaisu, ei itsenäinen kaunokirjallinen menetelmä. Usein sillä viitataan siihen, että näytelmän teksti ei ole suorasanaista vaan on kirjoitettu "runomuotoiseksi". Joissain tilanteissa sillä voidaan myös viitata siihen, että kirjoittaja on halunnut tehokeinona korostaa esimerkiksi puheenvuoronsa loppupäätelmää kirjoittamalla sen "runon muotoon" ilman varsinaista pyrkimystä runouden tuottamiseen.

Kaunokirjalisuuden tyylikeinojen merkitys kirjoittajalle itselleen voi poiketa siitä, miten lukija sen kokee. Tyylikeinon valinta on aina viesti lukijalle, mutta koska nämä keinot ovat monimutkaisia, lopputulosta ei voi tietää. Esimerkiksi jotkut teatterin ystävät vieroksuvat runomuotoista teatteriesitystä, joka tavallaan yhdistää ja sekoittaa kaksi eri tyylilajia.

Edellä sanottu on maallikon tekstiä, ei kirjallisuudentutkijan ammattilasnäkemys.

Heikki Poroila