Haluaisin päästä tarkastelemaan iltapäivälehtien lööppejä ja/tai kansia 1980-luvun lopusta ja 1990-luvun alusta, erityisesti tiettyyn uutisaiheeseen liittyen…

Kysytty

Hei, haluaisin päästä tarkastelemaan iltapäivälehtien lööppejä ja/tai kansia 1980-luvun lopusta ja 1990-luvun alusta, erityisesti tiettyyn uutisaiheeseen liittyen. Onko näitä arkistoitu johonkin systemaattisesti, ja miten/missä aineistoa voisi päästä katsomaan?

Vastaus

Vastattu
Päivitetty

Vanhojen - mutta ei riittävän vanhojen - lehtien selaaminen onnistuu periaatteessa parhaiten menemällä Kansalliskirjastoon selaamaan ns. vapaakappalepäätettä. Vanhat lehdet on digitoitu, mutta suoraan kotoa pääsee käsiksi vain vuotta 1930 vanhempaan aineistoon. Kansalliskirjaston päärakennuksessa on useampia päätteitä, joilla tätä aineistoa voi selata. Neuvonnasta kannattaa kysyä, missä ovat lähimmät vapaana olevat päätteet (niitä on kaikkiaan 9 - kaikissa on paperitulostusmahdollisuus, mutta ei digitaalisen kopioinnin tai verkon kautta lähettämisen mahdollisuutta tekijänoikeussyistä). Samalla voi kysyä vinkkejä siitä, miten hakuja kannatta tehdä.

Iltapäivälehdet ovat kuitenkin toistaiseksi ongelmanninen aineisto, sillä niitten digitointi on vielä kesken (esimerkiksi Ilta-Sanomat ja Iltalehti on digitoitu vasta vuosilta 2017-2018, pääosaa ei ollenkaan). Kansalliskirjastossa on kuitenkin tarjolla kaikki lehtiaineisto mikrofilmeinä ja tässä muodossa löytyvät myös iltapäivälehdet. Mikrofilmien käsittely on vaan huomattavasti hitaampaa ja hankalampaa kuin digitoidun aineiston, joten aikaa kannattaa varata. Ensimmäisellä kerralla kannattaa reilusti pyytää ns. pohjoissalissa olevan mikrofilmisalin hoitajalta neuvontaa. Digitoidun aineiston osalta voi tehdä monipuolisia sanahakuja, mutta mikrofilmit ovat ns. indeksoimatonta aineistoa eli niitä on pakko selata systemaattisesti läpi.

Etukäteen voi soittaa tai lähettää sähköpostia osoitteilla  +358 (0)2941 23196 ja kk-palvelu@helsinki.fi

Heikki Poroila

1 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentit

Palaisin näin muutama vuosi myöhemmin vielä tähän sen verran, että onkohan ihan niistä lööpeistä - ei siis kansista - jonkinlaista maksutonta arkistoa olemassa tutkimustarkoituksiin?

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.