Minulla on muutama vuosi sitten hävinyt kirjaston dvd-elokuva, enkä muista enää onko se maksu yms. selvä. Se oli siis toisessa kaupungissa. Nyt olen muuttanut…

Kysytty

minulla on muutama vuosi sitten hävinyt kirjaston dvd-elokuva, enkä muista enää onko se maksu yms. selvä. Se oli siis toisessa kaupungissa. Nyt olen muuttanut uuteen kaupunkiin ja tarvitsisin kirjastokortin, mutten uskalla käydä kysymässä sitä, pelkään että siitä on joku merkintä yms. eikä korttia myönnetä. Mistä saisin selvää asiasta ilman häpeää? Dvd oli siis lapselle lainattu Dvd, enkä yksinkertaisesti enää löytänyt sitä.

Vastaus

Vastattu
Päivitetty

Kysyjä voi aivan huoletta mennä uuden kotipaikkansa kirjastoon hankkimaan kirjastokortin, mitään häpeää ei tarvitse tuntea. Hävetä ei tarvitse, vaikka sattuisi sellainen tilanne, että vanha ja uusi kirjasto kuuluvat samaan kirjastokimppaan, jolloin kysyjän tiedot jo olisivat rekisterissä. On vain hyvä, jos tämä asia selvitetään, jos se on jäänyt kesken. Asian selvittäminen on hyvä myös kysyjälle itselleen, koska asia näyttää mieltä vaivaavan edelleen. Voihan olla, että asia tuli hoidetuksi.

Kirjastoilla on erilaisia käytäntöjä siinä, minkälaiset saatavat annetaan ns. perintätoimiston hoidettavaksi. Jos näin olisi käynyt, kysyjä olisi kuitenkin saanut jo postia perintätoimistolta, joten siitä tuskin on nyt enää pelkoa. Jos vanha ja uusi kirjasto kuuluvat samaan kirjastokimppaan, siellä joko on merkintä asiasta tai sitten ei ole. Jos uudella ja vanhalla ei ole tällaista yhteyttä, uudessa kirjastossa ei tiedetään mitään toisen kirjaston asioista.

Huoli siis pois ja reippaasti kirjastokorttia hakemaan! Yleiset kirjastot ovat ensi sijassa palvelulaitoksia, ei vanhojen rästien periminen ole toiminnan keskipisteessä, vaikka sotkut tietysti täytyy aina selvittää. Käymällä asia selviää.

Heikki Poroila

1 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.