Missä kulttuur(e)issa ei käytetä 7:n vuorokauden pituista ajan yksikköä?

Seitsenpäiväinen viikko on käytössä jokseenkin kaikkialla maailmassa. Tämä käytäntö vakiintui koko läntiseen maailmaan roomalaisten ajanlaskun mukana. Myös islamilaisen kalenterin viikko on seitsenpäiväinen. Kiina on noudattanut länsimaista gregoriaanista kalenteria vuodesta 1911 lähtien.

Seitsenpäiväinen viikko on ajanlaskumme vanhin samanlaisena pysynyt ajanjakso, sillä jo yli 2500 vuoden ajan viikonpäivät ovat toistuneet katkeamatta seitsemän päivän jaksossaan aina uudelleen ja uudelleen. Edes kalenteriuudistukset eivät ole vaikuttaneet viikon kulkuun. Siihen puututtiin vasta 1970-luvun alussa, ja silloinkin muutettiin vain viikon aloituspäivää. Muutoksia tapahtui myös viikon määritelmässä. Kansainvälisen kaupan vilkastumisen myötä viikot oli numeroitava, ja kansainvälinen standardisoimisliitto ISO hyväksyi viikolle ja viikkonumeroinnille uudet standardit. Viikko tarkoittaa aina seitsemän päivän ajanjaksoa (aikaisemmin vuosi oli saattanut alkaa vaikkapa kaksi- tai viisipäiväisellä "viikolla"), viikon ensimmäinen päivä on aina maanantai ja viikkonumeroiden laskeminen aloitetaan vuoden alusta. Jos vuodenvaihde katkaisee viikon, annetaan koko viikolle vanhan tai uuden vuoden viikkonumero sen mukaan, kumpaan vuoteen kuuluu enemmistö viikon päivistä.

Roomalaisten popularisoima viikko ei kuitenkaan ole heidän omaa keksintöään, vaan paljon vanhempaa perua. Jo tuhatkunta vuotta ennen ajanlaskumme alkua babylonialaisissa teksteissä mainittiin, miten kuukauden seitsemäs, neljästoista, kahdeskymmenesensimmäinen ja kahdeskymmeneskahdeksas päivä ovat lepopäiviä. Juutalaiset omaksuivat seitsenpäiväisen viikon vuoden 600 eKr paikkeilla. Israelin kansa oli vankeudessa Babyloniassa ja sai sieltä vaikutteita ajanlaskuunsa. Seitsenpäiväinen viikko sopi yhteen Raamatun luomiskertomuksen kanssa - tai luomiskertomus kirjoitettiin sopimaan yhteen 7-päiväisen viikon kanssa. Ajanlaskumme alkuvuosisatoina kristityt omaksuivat juutalaisten jatkuvasti toistuvan viikon ja hyväksyivät vähitellen päiville niiden roomalaiset, pakanalliset nimet. 

Joitain poikkeuksia ja epäonnistuneita yrityksiä poiketa 7-päiväisestä viikosta toki löytyy, mutta mitään niistä voi tuskin pitää merkittävänä. Esimerkiksi Balilla on käytössä useita ajanlaskuja ja kalentereita. Paikallisesta vuoden 210 päivään jakavasta pawukon-kalenterista löytyy kymmenen eripituista viikkoa: lyhimmät viikot ovat vain päivän mittaisia, pisimmissä on kymmenen päivää. Virallisesti Balilla kuitenkin seurataan länsimaista ajanlaskua.

Sekä Ranskan että Venäjän vallankumouksia seurasi yritys perustaa kokonaan oma kalenteri. Ranskassa seitsenpäiväinen viikko hylättiin vuonna 1792, ja jokainen kuukausi jaettiin kolmeen kolmannekseen. Kussakin kymmenpäiväisessä kolmanneksessa oli vain yksi vapaapäivä, mikä herätti katkeruutta ranskalaisissa työläisissä. Vaikka vallankumouskalenteria yritettiin parannella vuosien varrella, se haudattiin lopullisesti vuonna 1806, ja Ranska siirtyi uudelleen käyttämään gregoriaanista kalenteria.

Myös Venäjän vallankumous 1917 hylkäsi siihenastisen kalenterin. Venäjällä oli noudatettu vanhaa juliaanista kalenteria, ja uusi hallitus otti käyttöön saman gregoriaanisen kalenterin, jota käytettiin muuallakin. 20-luvun lopulla haluttiin luopua myös gregoriaanisesta kalenterista. Ranskan vallankumouksen mallin mukaan toteutetussa kalenterissa luovuttiin seitsenpäiväisestä viikosta. Aluksi kukin kuukausi jaettiin kuuteen 5-päiväiseen viikkoon, paria vuotta myöhemmin viiteen 6-päiväiseen viikkoon. Uudistukset aiheuttivat lähinnä yleistä sekaannusta, ja Neuvostoliitto palasi noudattamaan tavallista gregoriaanista kalenteria vuonna 1940.

Lähteet:

Heikki Oja, Aikakirja

Markus Lehtipuu, Bali