Koulutus ja seminaarit

Tutkittua: Lukutaitotyö yleisen kirjaston kulttuurihyvinvointipalveluna

Seurattavissa verkossa

AKE Porvoon Tutkittua-sarjassa esitellään kirjastoalan tuoreita opinnäytetöitä, pro graduja ja muita kiinnostavia julkaisuja.

Tällä kertaa Anna Kähkönen esittelee vuonna 2024 ilmestynyttä opinnäytetyötään ”Lukutaitotyö yleisen kirjaston kulttuurihyvinvointipalveluna: kohderyhmänä 0–6-vuotiaat lapset ja perheet”. Työ on valmistunut ylemmän amk:n Kulttuurihyvinvoinnin koulutusohjelmasta Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulusta.

Opinnäytetyössä yhdistettiin kulttuurihyvinvoinnin ja lukutaitotyön päämääriä. Tavoitteena oli selvittää, kuinka kirjastoammattilaiset näkevät tai määrittelevät lukutaitotyön ja kulttuurihyvinvoinnin välisiä yhteyksiä. Tavoitteena oli myös tunnistaa ja tehdä näkyväksi kulttuurihyvinvointia vahvistavia lukutaitotyön tekijöitä.

Voit tutustua opinnäytetyöhön jo etukäteen tästä linkistä

Tuleeko tallenne?

Tilaisuutta ei tallenneta.

Kenelle?

Tilaisuus on suunnattu kaikille lukutaitotyötä tekeville kirjastolaisille ja aiheesta kiinnostuneille. Mukaan voi liittyä myös Uudenmaan ulkopuolelta eikä ennakkoilmoittautumista tarvita.

Liity mukaan Tutkittua-tilaisuuteen tästä linkistä

Lisätietoja

elina.karioja@porvoo.fi

Sijainti
Teams
Alkaa
Päättyy
Organisaatio
Porvoon kaupunginkirjasto/AKE
Yhteyshenkilö
Elina Karioja
Puhelin
040 610 2218
Hinta
maksuton
Koulutuksen tai seminaarin aihe