Muistatko vielä monenmoiset digi-, esa- ja lanu-foorumit PiKe-alueellamme? Näiden tilaisuuksien hengessä kokoonnumme yhteen Jyväskylään PiKe-kirjastojen verkostojen tuottamaan yhteiseen foorumipäivään. Jokainen alueemme kirjastoammattilainen on lämpimästi tervetullut mukaan tapaamaan kollegoita, verkostoitumaan ja kuulemaan ajankohtaisia aiheita digiosaamisessa, saavutettavuusaiheissa sekä lasten- ja nuortenkirjastotyössä!
Aamupäivän osuuksissa kuullaan verkostojen aihesisältöjen mukaisia puheenvuoroja. Iltapäivän aikana verkostot esittelevät ja avaavat toimintaansa sekä alueemme kirjastoammattilaisille että toisilleen. Päivän päätteeksi digi-, esa- ja lanu-verkostot pitävät toimintaansa liittyvät kevään kokoukset, muille ilmoittautuneille omatoiminen tutustuminen esimerkiksi Jyväskylän pääkirjastoon tai yliopiston kirjasto Lähteeseen on mahdollista.
Aika, paikka ja ilmoittautuminen
PiKen digi-, esa- ja lanu -foorumipäivä: Verkostoista voimaa arkeen!
To 11.4.2024 klo 9.15 – 15.30
Jyväskylän pääkirjasto, Minnansali
Ilmoittaudu mukaan ohesta 2.4.2024 mennessä. Tilaisuus toteutuu vain lähitilaisuutena.
Ohjelma
9.15-9.30 Aamukahvit (Kehittämiskirjasto tarjoaa)
9.30-10.10 Nuorisopalveluista kolmannen sektorin toimijoihin – lanu-kirjastotyön yhteistyökumppanit / Lanu-verkoston jäsenet vetäjinä
10.10-10.50 Digitaalista hoivaa vai asiakastyötä / Emmi Lehtinen, väitöskirjatutkija (Turun yliopisto, TCLS)
10.50-11.00 Tauko
11.00-11.40 Saavutettava kirjasto: jatkuvaa ja arkista kirjastotyötä / Jaakko Tiinanen, kirjastopalvelujen päällikkö (Kauniaisten kaupunki)
11.40-12.30 Lounas (omakustanteinen)
12.30-13.30 Verkostojen toiminta ja vuosikello tutuksi / Verkostojen jäsenet esittelevät
13.30-13.45 Kahvitauko (Kehittämiskirjasto tarjoaa)
13.45-15.30 Verkostojen kokoukset ja omatoimista tutustumista Jyväskylän keskustan kirjastoihin
15.30 Päivä päättyy
Tilaisuuden järjestää Tampereen kaupunginkirjasto. Tampereen kaupunginkirjastolla on alueellinen kehittämistehtävä Pirkanmaan ja Keski-Suomen alueella. Kuvat ja tunnelmat somessa, käytä tunnistetta: #akepike.
Lisätiedot
Koordinaattori Juliaana Grahn
juliaana.grahn(a)tampere.fi
040 800 7828
Projektisuunnittelija Mervi Hietanen
mervi.hietanen(a)tampere.fi
040 800 7821
Projektisuunnittelija Kaisa Palomäki
kaisa.palomaki(a)tampere.fi
040 659 3021