Koulutus ja seminaarit

Lahden AKE:n mentorointiohjelman ensimmäinen tapaaminen

Lahden alueellista kehittämistehtävää hoitava kirjasto järjestää 2019–2020 mentorointiohjelman, jonka ensimmäinen tapaaminen järjestetään 3.12.2019. Ohjelmaan haetaan 5–7 mentori–mentoroitava -paria, ja vetäjänä toimii pitkän linjan kirjastolainen Kirsti Tuominen.

Mentorointiohjelman teemat

  • johtaminen ja esimiestyö
  • mediakasvatus
  • sisällöt
  • sanataide
  • asiakaspalvelu

Ilmoittautumislomakkeella osallistuja pääsee kertomaan tarkemmin taustoistaan ja toiveistaan mentoroinnille. Mentoroitavat ilmoittautuvat mukaan 25.10.2019 mennessä. Mentoreiden hakemuksia otetaan vastaan tämän jälkeenkin. Parit muodostetaan ennen ensimmäistä tapaamista.

Lisätietoa ohjelmasta ja linkki ilmoittautumiseen osoitteessa: https://akeuutiset.wordpress.com/2019/10/07/mentorointiohjelma-kaynnistyy-joulukuussa-2019/

Mentorointiohjelmaan sisältyvät tapaamiset

Mentorointiohjelmaan kuuluu kolme koko ryhmän yhteistapaamista, joiden lisäksi mentorointiparit sopivat keskenään 5 – 7 kahdenkeskistä tapaamista, jotka voi toteuttaa etänä tai kasvokkain.

Ensimmäinen tapaaminen, 3.12.2019 Lahdessa

Mitä mentorointi on – mentorointiohjelman aloitus                          

  • Klo 9.30-10 aamukahvia tarjolla
  • Klo 10 -12 Aloitus, tutustuminen, keskustelu odotuksista
    • Käynnistyvän mentorointiohjelman käytännöt
    • Alustus mentoroinnista: Mitä on valmentavan mentorointi?
  • klo 12 Lounas
  • klo 13 – 15 Mentorointiparien ensimmäinen keskustelu:
    • Tavoitekeskustelu,
    • tapaamiskäytännöistä sopiminen,
    • mentorointisopimuksen allekirjoittaminen
  • klo 15 -16 Yhteenveto päivän kokemuksista – evästys alkavalle mentorointipolulle
  • klo 16 Päivän lopetus

Muiden yhteistapaamisten ajankohdat sovitaan ryhmän kesken, keväälle 2020 ja syksylle 2020.

Kaupunki
Lahti
Alkaa
Päättyy
Organisaatio
Lahden kaupunginkirjasto, alueellinen kehittämistehtävä
Yhteyshenkilö
Hanna Pitkänen
Puhelin
0444826071
Hinta
Maksuton