AKE Porvoon legendaarinen ja järjestyksessään jo seitsemäs kirjastofillarointi poljetaan 21.-22.8.2025 reittiä Eduskunta-Espoo-Kirkkonummi-Siuntio. Tänä vuonna menossa on mukana myös yhteistyökumppanimme Lahden AKE.
Ai mikä kirjastofillarointi?
Kirjastofillaroinnissa yhdistyy hyvinvointi, koulutuspäivä, verkostoituminen ja opintoretki. Tapahtuman aikana tutustutaan seitsemään eri kirjastoon ja kollegoihin sekä edetään ekologisesti pyöräilemällä. Fillaroimme rauhallista noin 15 km:n tuntivauhtia, jota jaksaa peruskuntoinen aikuinen. Kavereita ei jätetä, jokaista odotetaan. Mukana on myös huoltoauto, jonka kyytiin pääsee ylitsepääsemättömän väsymyksen iskiessä. Tänä vuonna fillarointi aloitetaan juhlallisesti Eduskunnan kirjastosta, josta edetään Espoon kirjastoihin ja läpi Kirkkonummen päätepisteeseen Siuntioon.
Miten osallistua?
Tapahtuma on kokonaisuudessaan kaksipäiväinen, mutta molempien päivien lähtö- ja päätepisteet ovat helposti saavutettavia junaradan varressa. Voit siis halutessasi osallistua vain toiseen päivään. Edellisvuosiin verrattuna poljettavat kilometrit ovat varsin pieniä, noin 30–40 km molempina päivinä. Nyt on siis hyvä vuosi tulla kokeilemaan omaa kestävyyttä! Pyöräilykypärä on kaikille pakollinen varuste.
Keskustele esihenkilösi kanssa, onko kirjastofillarointiin osallistuminen työaikaa vai omaa aikaa. Porvoon kaupunginkirjasto on esimerkiksi linjannut, että kirjastofillarointi on työaikaa samaan tapaan kuin mihin tahansa muuhun koulutukseen tai opintoretkeen osallistuminen. Toivomme sitovia ilmoittautumisia 6.8. mennessä.
Reitti 2025 – Eduskunta-Espoo-Kirkkonummi-Siuntio
Päivä 1: (noin 40 km)
- Eduskunnan kirjasto
- Ison Omenan kirjasto
- Entressen kirjasto
- Kauklahden kirjasto + kirjastoauto
Majoittuminen Kirkkonummella, kurssikeskus Hvittorpissa Vitträsk-järven rannalla. Illalla saunomista, yhteistä ruokailua ja rentoa yhdessäoloa.
Päivä 2: (noin 30 km)
- Masalan kirjasto
- Fyyri
- Siuntion kirjasto (päätös klo 16 mennessä)
Ohjelma kirjastoissa
Jokaisessa kirjastossa tutustutaan ennalta sovittuun teemaan, jonka järjestäjät ja vastaanottavat kirjastot ovat määritelleet etukäteen. Tänä vuonna tutustumme Espoon kirjastoissa jalkautuvaan asiakaspalvelumalliin, osallisuuteen ja monikulttuurisuuteen sekä tapahtumabussina toimivaan kirjastoautoon. Toiveita on esitetty muille kirjastoille esim. lukutaitotyöstä, meneillään olevista hankkeista ja demokratiatyöstä. Teemat tarkentuvat lähempänä ajankohtaa.
Kustannukset
Yöpyminen Hvittorpin kurssikeskuksessa 2-3 hengen huoneissa.
Majoittumisen hinta on 55 €/hlö. Hintaan sisältyy myös iltapala, aamupala sekä leppoisat löylyt rantasaunassa + lakanat ja pyyhkeet. Myös järveen pääsee halutessaan pulahtamaan. AKE Porvoo maksaa Uudenmaan yleisten kirjastojen henkilökunnan majoittumisen; muille osallistujille AKE lähettää laskun.
Torstain ja perjantain lounaat ovat kaikille omakustanteisia. Jokainen vastaa itse myös matkakustannuksistaan lähtöpisteisiin ja päätepisteistä takaisin kotiin.
Kenelle?
Tapahtumaan voivat osallistua kirjastotyöntekijät ympäri Suomen. Kirjastofillarointi on oiva tapa kasvattaa kuntoa, ekologinen tapa liikkua ja hieno mahdollisuus verkostoitua muiden kirjastoammattilaisten kanssa.
Sitovat ilmoittautumiset 6.8. mennessä.
Tästä pääset ilmoittautumislomakkeelle
Edellisvuosien reissukertomuksia ja palautteita voi lukea tältä sivulta
Lisätietoja
elina.karioja@porvoo.fi