Haemme PALVELUESIHENKILÖÄ määräaikaiseen tehtävään Oulun kaupunginkirjaston pohjoiselle alueelle Pateniemen, Rajakylän ja Ritaharjun kirjastoihin. Tehtävä alkaa 14.1.2025 ja päättyy 31.10.2026.
Palveluesihenkilö johtaa ja kehittää kirjastonsa päivittäistä toimintaa, osana alueellista kirjastoverkkoa. Palveluesihenkilö toimii lähiesihenkilönä vastaten perehdyttämisestä, työnjaosta ja töiden organisoinnista sekä asiakaspalvelun laadusta. Tehtävään kuuluu vastuu työyhteisön hyvästä työilmapiiristä ja toimivuudesta ja työhyvinvoinnin edistämisestä. Palveluesihenkilö toimii yhteistyössä eri sidosryhmien kanssa kirjallisuuden ja kulttuurin harrastuksen edistämiseksi, tekee PR-työtä sekä tiedottaa johtamansa kirjastojen toiminnasta sisäisen ja ulkoisen viestinnän keinoin.
Pateniemen kirjasto sijaitsee Pateniemen yläkoulun yhteydessä. Rajakylän kirjasto sijaitsee Rajakylän kaupunginosassa samassa rakennuksessa Rajakylän Hoivan kanssa. Ritaharjun kirjasto on kombikirjasto, joka sijaitsee Ritaharjun monitoimitalossa palvellen monitoimitalon käyttäjiä sekä alueen asukkaita. Kaikki kirjastot ovat myös omatoimikirjastoja.
Palveluesihenkilönä tuotat kirjastolain (1492/2016) mukaisia kirjastopalveluja alueellesi lähipalveluna ja vastaat Pateniemen, Rajakylän ja Ritaharjun kirjastojen päivittäisestä toiminnasta osana alueellista kirjastoverkkoa. Johdat ja tuet kirjastojen henkilöstöä lähiesihenkilönä, vastaat perehdytyksestä, työnjaosta, töiden organisoinnista sekä asiakaspalvelun laadusta. Tehtäväsi on lisäksi varmistaa työyhteisön hyvä ilmapiiri ja edistää työhyvinvointia.
Palveluesihenkilönä teet tiivistä yhteistyötä eri sidosryhmien kanssa kirjallisuuden ja kulttuurin harrastuksen edistämiseksi. Suunnittelet ja toteutat yhdessä henkilökunnan ja muiden toimijoiden kanssa kirjastoihin monipuolisia kirjallisuus- ja kulttuuritilaisuuksia, tapahtumia ja näyttelyitä. Vastaat myös kirjastojen toiminnan esittelystä ja tiedottamisesta sisäisesti sekä ulkoisesti. Tehtäviisi kuuluvat lisäksi kirjaston toiminnan suunnittelu, kehittäminen ja arviointi, tilastointi sekä kokoelmien ylläpito yhteisten linjausten mukaisesti. Vastaat kirjastojen kiinteistöihin ja omatoimikirjastoihin liittyvistä käytännön asioista. Palveluesihenkilönä osallistut aktiivisesti Oulun kaupunginkirjaston tiimitoimintaan henkilöstötiimin jäsenenä. Toimit yhteistyössä alueesi muiden esihenkilöiden kanssa ja edistät lukemiskasvatusta ja oppimista järjestämällä kirjaston opetustyötä ja asiakaspalvelua.
Palveluesihenkilön tehtävän kelpoisuusvaatimuksena on soveltuva ylempi korkeakoulututkinto, johon sisältyvät tai jonka lisäksi on suoritettu vähintään 60 opintopisteen laajuiset korkeakoulutasoiset kirjasto- ja informaatioalan opinnot.
Tehtävässä menestyminen edellyttää hyviä vuorovaikutus- ja viestintätaitoja, organisointitaitoja, yhteistyökykyä, joustavuutta, paineensietokykyä sekä itsenäistä kykyä tehdä päätöksiä ja toimia muuttuvissa tilanteissa.
Lisäksi edellytetään tietojärjestelmien, ohjelmien ja laitteiden hallintakykyä sekä innokkuutta kirjastopalvelujen kehittämiseen kirjaston tavoitteiden mukaisesti. Palveluesihenkilö vastaa, valmentaa, kannustaa ja tukee kirjastonsa yhteisöohjautuvaa työkulttuuria. Eduksi luetaan monipuolinen kirjastoalan työkokemus ja kokemus esimiestyöstä katsotaan eduksi tehtävää täytettäessä.
Oulun kaupunki käyttää tehtävässä 6 kuukauden koeaikaa.
Tehtävää haetaan ensisijaisesti sähköisellä hakulomakkeella. Mikäli hakemusta ei ole mahdollista jättää sähköisesti, toimitetaan hakemus osoitteeseen Oulun kaupungin kirjaamo, PL 71, 90015 Oulun kaupunki, käyntiosoite Kansankatu 55 A. Hakemuksessa on mainittava tehtäväkohtainen diaarinumero OUKA/11043/2024. Hakemukset on toimitettava 4.12.2024 klo 15.00 mennessä.
Lisätietoja antavat alueellinen kirjastopalvelupäällikkö Minna Männikkö, p. 040 519 0731 ja kirjastopalvelujohtaja Jouni Pääkkölä, p. 050 361 8109. Sähköpostit ovat muotoa etunimi.sukunimi@ouka.fi
Lisätietoja: https://www.ouka.fi/kirjasto