Avoimia työpaikkoja

Kirjastonhoitaja

Loviisan kaupunki hakee kirjastonhoitajaa Loviisan pääkirjastoon. Kirjastonhoitajan tehtävässä pääset toimimaan mukavassa työyhteisössä monipuolisissa tehtävissä. Arvostamme avointa ja positiivista asennetta, joustavuutta sekä hyviä vuorovaikutus- ja asiakaspalvelutaitoja.

Työtehtäviisi sisältyy mm. aineistonhankintaa, kokoelmatyötä, asiakaspalvelua sekä muita vaihtelevia kirjastotyötehtäviä. Monipuolisen työnkuvan vuoksi tarvitset oma-aloitteisuutta ja hyvää organisointikykyä, mutta sinulla on myös hyvät mahdollisuudet vaikuttaa omiin työtehtäviisi. Työ on vuorotyötä ja sisältää säännöllistä ilta- ja lauantaityötä. Käytössämme on Koha-kirjastojärjestelmä.

Loviisan kaupunginkirjasto on pieni ja eloisa työyhteisö, johon kuuluu pääkirjaston lisäksi kolme lähikirjastoa sekä kirjastoauto. Loviisa on elinvoimainen vajaan 15 000 asukkaan kaksikielinen rannikkokaupunki. Kaupungin palveluista huolehtii noin 600 kaupungin työntekijää. Loviisasta löydät sekä maaseutu- että kaupunkimiljööt lähellä merta.

Kelpoisuusvaatimus: soveltuva korkeakoulututkinto, johon sisältyvät tai jonka lisäksi on suoritettu 35 ov:n/60 op:n laajuiset kirjasto- ja informaatioalan opinnot sekä hyvä perehtyneisyys kirjaston tehtäviin ja toimintaan.

Lisäksi edellytämme: hyvää suomen ja ruotsin kielen suullista ja kirjallista taitoa.

Luemme eduksi: kokemus Koha-kirjastojärjestelmän käytöstä, kokemus asiakaspalvelutyöstä, digiosaaminen.

Hakuaika päättyy maanantaina 12.8. klo 12.00.

Pyydämme toimittamaan hakemuksen Kuntarekryn kautta. Haastatteluun kutsutut ottavat mukaansa alkuperäiset tutkinto- ja työtodistukset.

Työ alkaa 16.9.2024 tai sopimuksen mukaan.

Tehtävään valitun on esitettävä 30 päivän kuluessa valitsemispäätöksen tiedoksisaannista todistus terveydentilastaan.

Koeaika on neljä kuukautta.
Lisätietoja antaa kirjastonjohtaja Hanna Lindroos, puh. 040 778 6385, hanna.lindroos@loviisa.fi

Kaupunki
Loviisa
Organisaatio
Loviisan kirjasto
Yhteyshenkilö
Hanna Lindroos
Puhelin
0407786385