YKN Suositus, kuvailutiedot ja Melindan laajeneminen yleisten kirjastojen piirissä (2016)

Yleisten kirjastojen neuvosto asetti huhtikuussa 2016 pienen työryhmän laatimaan selvityksen Melindan laajenemisesta yleisten kirjastojen piirissä ja muista kuvailutietoon liittyvistä ajankohtaisista asioista.

Marraskuun 2016 neuvoston kokouksessa hyväksyttiin oheinen suositus:

YKN:n mielestä on tärkeää saada yleiset kirjastot laajasti mukaan Melindaan isoina kokonaisuuksina. Kansalliskirjastolle kiitokset siitä, että yleisten kirjastojen näkemyksiä on kuultu ja on rakennettu erilaisia liittymistapoja yleisille kirjastoille helpottamaan Melindaan mukaantuloa.

Mikäli yleiset kirjastot oikeasti haluavat kaikki mahdolliset hyödyt Melinda-yhteistyöstä se tarkoittaa kentän yhteistyön syventämistä ja yhteisten toimintatapojen luomista. Kimppojen sisällä kannattaa hakea yhteisiä hyötyjä kuvailutyötä keskittämällä ja sopimalla laatutasosta. Tässä olisi kyllä hyvä olla laajemminkin yhteinen näkemys. Toivetta laitetaan myös Kansalliskirjastoon ja ministeriöön päin, että kuvailutyölle saataisiin suuntaviivoja linjaamaan toimintaa eteenpäin.  Lisäksi toivotaan ministeriöltä myötämielisyyttä yleisten kirjastojen kuvailutyön tehostamiseen ja kehittämiseen liittyviin hankkeisiin.