Yleisten kirjastojen tunnus

Katso myös: Tunnusversiot | Esimerkkejä tunnuksen käytöstä

Yleisten kirjastojen neuvosto päätti kokouksessaan 10.–11.11.2016 (pöytäkirja) suositella kirjastoille yhteisen tunnuksen käyttämistä. Kirjastopalvelut ovat kaikille avoimia palveluja, joiden saavutettavuus edellyttää kirjaston tunnistamista fyysisessä tilassa ja verkossa. 

Kirjastotunnus erottaa yleisen kirjaston palvelun muista kirjasto-sanaa käyttävistä tuotteista. Se myös merkitsee kirjaston tilat rakennuksissa, joissa on monia toimijoita. Parhaimmillaan tunnus ohjaa satunnaisen ohikulkijan kirjastoon silloinkin kun paikkakunta on vieras tai kirjoitetun tekstin lukeminen on hankalaa.

Tunnusta voivat käyttää yleiset kirjastot, joiden toiminnan perustana on laki yleisistä kirjastoista.

Kirjastotunnus koostuu merkistä ja siihen liitettävästä sanasta kirjasto eri kielillä. Tunnuksen käytöstä on laadittu lyhyt ohje, jonka soveltaminen ei vaadi kirjaston tai kunnan oman grafiikan muuttamista. Tunnus on rekisteröity tavaramerkiksi Patentti- ja rekisterihallituksessa numerolla 268880.

Tunnusversiot

Voit ladata tunnusversiot Kirjastot.fi:n materiaalipankista tai alta löytyvistä .png ja .ai -linkeistä. Png-versiot soveltuvat nettikäyttöön. Ai-versiot ovat vektorimuotoisia ja aukeavat Adobe Illustrator -ohjelmalla. Ne sopivat painotöihin ja niitä voi skaalata suuremmaksi. Lisää tunnusmalleja, mm. saamenkieliset tunnukset, löytyy materiaalipankista. Tunnusta koskeviin tiedusteluihin tai eri tiedostomuotoja koskeviin toiveisiin vastaavat Kirjastot.fi:ssä graafikko ja viestinnänsuunnittelija, ota yhteyttä toimitus@kirjastot.fi .

Yleisten kirjastojen tunnus.
Musta
.png (nettiin)
.ai (Adobe Illustrator, vektori)
Valkoinen
.png (nettiin)
.ai (Adobe Illustrator, vektori)
Yleisten kirjastojen tunnus (suomi, ruotsi ja englanti rinnakkain).
Musta
.png (nettiin)
.ai (Adobe Illustrator, vektori)
Valkoinen
.png (nettiin)
.ai (Adobe Illustrator, vektori)
Yleisten kirjastojen tunnus (vaaka, suomi).
Musta
.png (nettiin)
.ai (Adobe Illustrator, vektori)
Valkoinen
.png (nettiin)
.ai (Adobe Illustrator, vektori)
Yleisten kirjastojen tunnus (vaaka, ruotsi).
Musta
.png (nettiin)
.ai (Adobe Illustrator, vektori)
Valkoinen
.png (nettiin)
.ai (Adobe Illustrator, vektori)
Yleisten kirjastojen tunnus (vaaka, englanti)
Musta
.png (nettiin)
.ai (Adobe Illustrator, vektori)
Valkoinen
.png (nettiin)
.ai (Adobe Illustrator, vektori)
Yleisten kirjastojen tunnus (pysty, suomi).
Musta
.png (nettiin)
.ai (Adobe Illustrator, vektori)
Valkoinen
.png (nettiin)
.ai (Adobe Illustrator, vektori)
Yleisten kirjastojen tunnus (pysty, ruotsi).
Musta
.png (nettiin)
.ai (Adobe Illustrator, vektori)
Valkoinen
.png (nettiin)
.ai (Adobe Illustrator, vektori)
Yleisten kirjastojen tunnus (pysty, englanti).
Musta
.png (nettiin)
.ai (Adobe Illustrator, vektori)
Valkoinen
.png (nettiin)
.ai (Adobe Illustrator, vektori)
Yleisten kirjastojen tunnus (suomi ja ruotsi).
Musta
.png (nettiin)
.ai (Adobe Illustrator, vektori)
Valkoinen
.png (nettiin)
.ai (Adobe Illustrator, vektori)
Yleisten kirjastojen tunnus (suomi, ruotsi ja englanti).
Musta
.png (nettiin)
.ai (Adobe Illustrator, vektori)
Valkoinen
.png (nettiin)
.ai (Adobe Illustrator, vektori)
Yleisten kirjastojen tunnus (pysty, suomi ja ruotsi).
Musta
.png (nettiin)
.ai (Adobe Illustrator, vektori)
Valkoinen
.png (nettiin)
.ai (Adobe Illustrator, vektori)
Yleisten kirjastojen tunnus (pysty, suomi, ruotsi ja englanti).
Musta
.png (nettiin)
.ai (Adobe Illustrator, vektori)
Valkoinen
.png (nettiin)
.ai (Adobe Illustrator, vektori)

Esimerkkejä tunnuksen käytöstä

Mustien liivien selkäpuolella valkoinen Yleisten kirjastojen tunnus isossa koossa.
Työasut auttavat tunnistamaan asiakaspalvelijan Lahden kaupunginkirjastossa.
Lisätietoja

 

Kolmikielinen Yleisten kirjastojen tunnus löytyy Eepos-kirjastojen kirjastokortin kääntöpuolelta.
Eepos-kirjastojen kirjastokortti.

 

Yleisten kirjastojen tunnus löytyy Kirjasammon ja Makupalojen kirjanmerkin yläreunasta.
Kirjanmerkit Kirjasampo.fi ja Makupalat.fi.

 

Mustavalkoisessa Kirjasto-tienviitan mallissa Yleisten kirjastojen valkoinen ja tekstitön tunnusversio löytyy viitan Kirjasto-tekstin vasemmalta puolelta.
Kirjasto-tienviitta, malli.

 

Yleisten kirjastojen tunnus on lisätty Anders-kirjastojen käyttösääntöjen oikeaan ylänurkkaan.
Anders-kirjastojen käyttösäännöt.

 

Ellibs-sivustolta Yleisten kirjastojen tunnus löytyy alapalkista kolmikielisenä.
Kirjastotunnus Ellibs-sivuston alapalkissa.

 

Lapin kirjastojen sivulle on lisätty saamen-, suomen- ja ruotsinkielinen Yleisten kirjastojen tunnus.
Kirjastotunnus Lapin kirjaston verkkosivuston alapalkissa.

 

Tiedosto